Valmistus
- Keitä riisi runsaaseen veteen pastan tapaan, n. 1 osa riisiä / 6 osaa vettä. Mausta keitinvesi maun mukaan suolalla ja muilla mausteilla, keitä paketin ohjeiden mukainen aika, ja kun riisi on kypsää, valuta siivilää apuna käyttäen neste pois.
- Sulata seitipalat ja vokkikasvikset mielellään yön yli jääkaapissa tai suojattuna huoneenlämmössä.
- Laita sulaneet kalapalat kulhoon, lisää joukkoon ½ tl suolaa ja sekoita. Anna kalapalojen suolaantua huoneenlämmössä sen aikaa kun valmistat curryn pohjan.
- Kuumenna tilkka öljyä kasarissa ja lisää joukkoon sulaneet vokkikasvikset, limetin kuoriraaste sekä ripaus suolaa tai Vitasia kalakastiketta.
- Paahda hetki täydellä teholla koko ajan sekoitellen. Lisää joukkoon currykastike ja jatka hetki sekoittelua.
- Lisää kookosmaito, anna kiehahtaa ja hauduta välillä sekoitellen muutaman minuutin ajan.
- Lisää vielä joukkoon kalapalat, sekoita ja anna kiehahtaa kunnolla.
- Siirrä curry liedeltä ja anna tekeytyä ja jäähtyä viitisen minuuttia kannen alla. Viimeistele tällä välin riisi.
- Anna riisin olla kattilassa hetken aikaa ilman kantta höyryyntymässä, nostele ilmavaksi haarukalla.
- Koristele curry tuoreella korianterilla ja tarjoa riisin kera.