Valmistus
- Keitä riisi kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan.
- Keitä kananmunat kypsiksi.
- Kuori ja hienonna sipuli. Kuutioi tomaatit.
- Kuumenna voi kasarissa. Kuullota sipulia muutaman minuutin ajan. Lisää curryjauhe ja tomaatit, kuullota vielä hetki.
- Lisää kypsä riisi ja kuumenna. Sekoita joukkoon ranskankerma ja sitruunanmehu.
- Hienonna tilli ja lisää kasariin yhdessä herneiden kanssa. Paloittele lohi käsin ja sekoita riisin joukkoon. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
- Laita kedgeree tarjolle tarjoiluvadille. Kuori kananmunat ja leikkaa lohkoiksi. Asettele lohkot kedgereen päälle ja tarjoile heti.
Kedgeree on brittiläinen ruokalaji, jonka juuret juontavat Intiaan ja siirtomaa-aikaan. Intialaiseen ruokaan ihastuneet britit muokkasivat riisiruuasta oman versionsa, johon upotettiin kalaa, keitettyjä kananmunia, curry-jauhetta ja voita.
Kedgereestä on lukuisia versioita, ja suomalaisittain herkku valmistuu tietenkin savulohesta ja tillistä. Kedgeree onkin hyvä idea vaikkapa tähteeksi jääneen savulohen varalle!