Valmistus
- Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Vuoraa kakkuvuoka (halkaisija n. 24 cm) leivinpaperilla, jonka olet ensin rypistänyt. Rypistäminen auttaa asettelemaan paperin paremmin, mutta siihen saa jäädä ryppyjä, ne kuuluvat asiaan.
- Vatkaa tuorejuustoa ja sokeria sähkövatkaimella parin minuutin ajan. Lisää munat joukkoon yksitellen koko ajan vatkaten. Lisää loput aineet ja sekoita hyvin.
- Kaada taikina vuokaan. Paista kakkua uunin keskitasolla noin tunnin ajan. Pinta saa tummua kunnolla, mutta varo polttamasta sitä.
- Anna kakun jäähtyä ja siirrä se sitten tekeytymään jääkaappiin vähintään tunniksi ennen tarjoilua.
- Kakun kanssa maistuvat esimerkiksi Caramel-kastike, appelsiini tai veriappelsiinisiivut ja tuoreet marjat.