Hansin sienirisotto

Pääruoat

4 annosta

"Tämä siksi, että minä uskon tietäväni miten siitä saa vielä parempaa. Voitin Sukulankin." - Hans Välimäki

Ainekset

200 g sieniä oman maun mukaan (mieluiten tatteja)

2 salottisipulia

1 valkosipulinkynsi

6 dl vettä

4 dl Kania kana- tai kasvislientä

3–4 rkl Primadonna oliiviöljyä

2 ½–3 dl arborio- tai carnaroli-risottoriisiä

1 dl kuivaa valkoviiniä

1–2 rkl mascarponejuustoa

1 laakerinlehti

2 ½ dl vastaraastettua parmesaanijuustoa

Kania suolaa ja mustapippuria

Tuoretta timjamia

Valmistus

  1. Pese ja pilko sienet, kuori ja hienonna sipuli ja kuori sekä murskaa valkosipuli.
  2. Kuumenna öljy kattilassa ja lisää sipuli sekä valkosipuli.
  3. Kuullota, mutta älä ruskista.
  4. Lisää sienet ja kuullota vielä muutaman minuutin ajan.
  5. Lisää riisi, vesi, kasvisliemi ja valkoviini. Älä lisää kaikkea nestettä kerralla, vaan pienissä erissä.
  6. Lisää joukkoon laakerinlehti ja timjaminoksa.
  7. Keitä noin 18–20 minuuttia samalla riisiä hämmentäen ja nestettä lisäten.
  8. Kun riisi on kypsää, lisää joukkoon mascarponejuusto ja sekoita.
  9. Lisää joukkoon myös parmesaani, mutta älä kuumenna enää parmesaanin lisäämisen jälkeen.
  10. Risotto on parhaimmillaan hieman löysää joten mikäli risotto vaikuttaa liian paksulta, ohenna sitä hieman kuumalla nesteellä.
  11. Mausta, tarkista maku ja tarjoile.

Vinkki: voit koristella risoton rukolalla, oliiviöljyllä, basilikalla sekä ripauksella mustapippuria.